lauantai 25. heinäkuuta 2015

Keltainen nappi


Koon 90 neuleeseen ei paljon mene lankaa, eikä myöskään aikaa. Neuloin tämän ylhäältä alas ilman saumoja. Eteen laitoin kolme keltaista nappia. Tosi kaunis olisi leveähelmaisen kukkamekon kanssa. Kuvan nalle on myös tekemäni ;)

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Lupiini







En tiedä mikä oli tuo rinkula kivessä, jota yritin vetää. toivoin tietysti, että siitä aukeaisi jokin salainen luukku jonnekkin jännittävään paikkaan..mutta ei. Ja tiiättekö kuinka mäkäräiset ja sääsket villiintyy ennen sadetta? Raivokkaasti ne sadat ja tuhannet pienet ötökät yrittivät kimppuuni näissä kuvissa, mutta eipäs ne onneksi kuvissa näy.
Tämä neuletakki on kokeilu neulekoneella. Dropsin Alpakoita oli jäljellä yksittäisiä keriä ja päätin kokeilla ihan vain mallia ja millaista on neuloa näin iso työ koneella. Aina kun kerä loppui, "summassa" otin uuden värin. Helposti laskee tästä että 13 kerää kului lankaa. Tarkoitus ei ollut tehdä näin pitkää, mutta olin laskenut väärin ja säädöt oli koneessa hieman väärin. Huomasin tämän ennen hihojen neulomista ja korjasin asian, mutta silti hihoista tuli liian pitkät. Mutta tykkään niistä. Ei palele talvella sormiakaan. Taskuja mietin myös, mutta liian sekavaksi voisi mennä. Niin ja aikaa tämän neulomiseen meni kaksi tuntia. Päälle tietysti höyrytys, yhteen ompelu, resoreiden neulominen,nappien kiinnitys. Joten sanoisin, että päivässä valmista :) Ei se käsin neulontaa voita,mutta hauskaa joskus saada nopeastikin jotain valmiiksi. Varsinkin kun sileää isoa on niin tylsä neuloa.